Palad

Tarjouskori

Palad

Tarjouskori
Search

InstagramFacebookYouTubeLinkedinEmail

Uutinen

Palad juhlii!

09.12.2020

Palad juhlii 1-vuotissyntymäpäiväänsä! Vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon, ja tässä uutisessa kertaamme vuoden kohokohdat.

Suurimpana ja kaikkein tärkeimpänä uutisena on Palad Showroomin avautuminen ensi vuoden alussa Kuopion keskustaan osoitteeseen Puijonkatu 16. Showroomissa tulee olemaan Palad-kalusteiden lisäksi taidetta ja tapahtumia. Palad Showroom on jo nyt mukana Kuopion kaupungin kaunein joulunäyteikkuna -kampanjassa, siitä löytyy lisätietoja edellisestä uutisesta. Tervetuloa seuraamaan tilataiteen edistymistä!

Vuoden aikana olemme lanseeranneet myös uuden tuotteen, Slide-pöydän, joka sopii täydellisesti esimerkiksi etätyötä tekevän toimistoon. Seuraavan vuoden aikana lanseeraamme lisää uutuustuotteita, joita tullaan näkemään muun muassa Showroomilla. Muista siis seurata tiedotustamme – täältä voit liittyä uutiskirjeemme tilaajaksi.

Palad-brändin piti olla edustettuna vuoden 2020 Habitare-messuilla, mutta vallitsevan epidemiatilanteen vuoksi messut siirrettiin ensi vuodelle. Pääset kuitenkin tapaamaan meidät, sillä osallistumme messuille ensi vuonna – tavataan silloin!

Oletko jo lukenut vuoden luetuimman tarinamme? Hanna kertoi matkastaan huilunsoitonopettajasta Pa-La-tiimin kaupalliseksi tuottajaksi. Miten tarinaan liittyi Paladin sininen Tuma-sohva? Lue Hannan tarina.

Palad kiittää kaikkia vanhoja, uusia ja tulevia yhteistyökumppaneita ensimmäisestä, onnistuneesta vuodesta!

× Sulje